Niksit hävikin vähentämiseen

Elintarvikkeiden hintojen nousu on yksi syy siihen, miksi kotitalouksissa on alettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota hävikin vähentämiseen. Hävikin vähentäminen onkin taloudellisesti kannattavaa ja myös ekologista. Kokosimme tähän blogitekstiin ideoita, joilla voit helposti vaikuttaa oman hävikin vähentämiseen. Suunnittele ruokaostokset huolella Mieti etukäteen mitä kaupasta ostat. Suosi taloutesi kulutukseen sopivia pakkauskokoja ja muista aina tarkistaa tuotteiden päiväykset….

Lue lisää

Stressivapaa koti

Jokaisella meistä on erilaisia velvollisuuksia. Toisella työ saattaa kuormittaa, kun toisella taas koulu tai muut asiat. Arjen kiireissä saatetaan juosta paikasta toiseen hoitaen asioita, joten päivän päätteeksi on ihana tulla omaan kotiin. Kodissa jokaisen pitäisi pystyä rentoutumaan ja unohtamaan kuormittavat tekijät. Lue tästä blogitekstistä vinkit stressivapaaseen kotiin. Pitää kuitenkin muistaa, että se mikä on itselle…

Lue lisää

Näppärät niksit kotiin!

Kaappien organisointi Tursuaako keittiön tai vessan kaapit? Suosi kotona järjestelmällisyyttä ja hyödynnä erilaisia organisoijia kodin kaapeissa. Ruuan laitto on mieluisampaa, kun maustehylly on siisti ja mausteet näteissä purkeissa tai vessassa vanupuikot, vanulaput ynnä muut pienet tarvikkeet siististi järjestyksessä omissa purkeissaan. Liinavaatekaappiin kannattaa lakanat viikata rullaksi, jolloin ne vievät vähemmän tilaa. Pienet lasten vaatteet saat nätisti…

Lue lisää

10 syytä miksi valita TVA vuokranantajaksi

Onko uusi koti ajankohtainen asia? Mietitkö, miksi valita juuri TVA vuokranantajaksi? Mitä minä hyödyn, jos muutan TVA:lle asumaan? Kokosimme blogitekstiin 10 syytä, miksi valita juuri meidät vuokranantajaksi. Miksi muuttaa TVA:lle Omistamme Tampereella 2500 viihtyisää vuokrakotia, joista jokainen löytää juuri omanlaisen kodin. Tällä hetkellä meillä asuu 4500 tyytyväistä ja onnellista asukasta, joista monet ovat viihtyneet kodeissaan…

Lue lisää

Saunojan muistilista

Onko sinun talossasi kiinteistön yhteistä saunaosastoa? Oletko varannut itsellesi saunavuoroa? Kyllä se kannattaa, sillä mikäs sen parempaa kuin nauttia saunan sihinästä ja rentoutua arjen hulinoiden jälkeen. Kuitenkin kun kyseessä on yhteiskäyttösaunat, on asukkaalla vastuu jättää saunat aina siistiin kuntoon seuraavaa käyttäjää varten. Kirjoitimmekin tähän blogitekstiin muistilistan, mitä kaikkea on saunojan otettava huomioon. Huolehdi siisteydestä Saunomisen…

Lue lisää

Kevään 2024 sisustustrendit

Lumet sulavat ja ilmassa huokuu raikas keväinen tuoksu. Päivät pitenevät entisestään ja kodin sisään alkaa ikkunoista hehkumaan kirkkaita auringon säteitä. Tämä ihana keväinen fiilis nostattaa intoa sisustaa kotia keväisemmäksi. Ota tästä blogitekstistä itsellesi haltuun kevään 2024 kuumimmat sisustustrendit ja sisusta koti uuteen uskoon. Värit Neutraalit värit, kuten beige toimii tänäkin keväänä. Vaikka lehdistä on voinut…

Lue lisää

Vuokralle muuttajan muistilista

Elämäntilanteen muuttuessa tulee tarve vaihtaa vuokrakotia. On asunto sitten suurempi, pienempi tai eri kaupunginosassa, pysyy vuokralle muuttajan vastuut aina samana. Kun olet hyväksynyt asuntotarjouksen, alkaa muuttoon kuuluvien asioiden hoito välittömästi. Kokosimmekin tähän blogitekstiin muistilistan, mitkä kaikki asiat on otettava huomioon vuokralle muuttaessa. Muista irtisanoa ajoissa vanhan kodin vuokrasopimus Irtisano sopimus heti, kun tiedät uuden muuttopäiväsi….

Lue lisää

Suunnitelmia, tavoitteita ja ideoita vuodelle 2024

Joulukuun blogitekstissä pureuduimme TVA:n kuluneeseen vuoteen 2023. Nyt haluamme kertoa, mitä kaikkea TVA:n vuosi 2024 tuo tullessaan! Suunnitelmia, tavoitteita ja ideoita vuoden varalle on paljon ja innolla lähdemme toteuttamaan TVA:n vuotta 2024. Vanhoja tuttuja ja haikeita hyvästejä Vuosi 2024 tuo muutoksia myös henkilöstömme kokoonpanoon. Markkinointisihteerimme Janita sekä vuokrausneuvottelija Annina palasivat vanhempainvapaalta TVA:n arkeen. Toivotamme heidät…

Lue lisää

Miten varmistan kodin hyvinvoinnin talviaikana?

Talviaika vaikuttaa kiinteistöihin ja koteihimme ja niiden hyvinvoinnista huolehtiminen näyttää hieman erilaiselta kylmempänä talviaikana, kuin esimerkiksi kesällä. Kodin sekä kiinteistön ylläpidosta huolehtiessa onkin tärkeää huomioida vuodenajan vaihtelut. Tähän blogikirjoitukseen olemme keränneet muistilistan asioista, joista kotimme kiittää meitä etenkin talvella! Lämpötilan hallinta Talviaikana kiinteistömme kestävät suuria lämpötilan vaihteluja aina nollakeleistä paukkupakkasiin. Koko kiinteistön lämmönsäätelystä ja toimivuudesta…

Lue lisää

TVA:n vuosi 2023

TVA:n vuosi 2023 alkaa olla lopuillaan ja mikä vuosi se on ollutkaan! Vuosi on pitänyt sisällään monenlaisia tapahtumia, kuten uudiskohteen valmistumisen, erilaisten kunnostustöiden toteuttamisen kohteissamme, yhteistä aikaa asukkaidemme kanssa asukastapahtumassa sekä vapaarahoitteisten asuintalojemme asukastoiminnan kehittämistä ja paljon muuta. TVA:lla on myös ahkerasti suunniteltu tulevaa vuotta 2024 ja uskomme sen olevan yhtä menestyksekäs kuin vuosi 2023!…

Lue lisää