Asumisen aakkoset

Olemme keränneet asumiseen liittyvät ohjeet ja vinkit omiin Asumisen aakkosiimme. Myös TVA:n henkilökunta auttaa mielellään mieltä askarruttavissa asioissa.


  • A

AHVL

Noudatamme toiminnassamme kulloinkin voimassa olevaa lakia asuinhuoneiston vuokrauksesta.

Ali- ja jälleenvuokraus

Alivuokrauksesta on kyse silloin, kun joku muuttaa kanssasi asumaan ja alivuokrattuna on enintään puolet huoneistosta. Alivuokrausta TVA ei kiellä. Mikäli koko huoneisto luovutetaan toisen käytettäväksi, ei kyse ole alivuokrauksesta vaan huoneiston luovuttamisesta toisen käytettäväksi eli jälleenvuokrauksesta. Jälleenvuokraus on kielletty ilman vuokranantajan lupaa. Vuokralainen saa enintään kahdeksi vuodeksi luovuttaa koko asuinhuoneiston toisen käytettäväksi, jos vuokralainen työnsä, opintojensa, sairauden tai muun sellaisen syyn takia oleskelee toisella paikkakunnalla eikä vuokranantajalla ole perusteltua syytä vastustaa luovutusta. Vuokralaisen on viimeistään kuukautta ennen huoneiston käytön väliaikaista luovutusta kirjallisesti ilmoitettava asiasta vuokranantajalle. Epäselvissä tilanteissa, on viisainta olla yhteydessä aina ensin vuokranantajaan.

Astianpesukone

Mikäli huoneiston varustukseen kuuluu astianpesukone ja siihen tulee vikaa, ota yhteyttä huoltoyhtiöön.

Mikäli huoneiston varustukseen ei kuulu astianpesukone, niin koneen hankinta- ja asennuskustannuksista vastaa asukas. Koneen asentajan on oltava aina alan ammattilainen. Säilytä asennuksesta aina asennustodistus ja/tai kuitti. Koneen saa asentaa keittiöön, jossa sille on varattu asennuspaikka ja tarvittavat sähkö-, vesi- ja viemäriliitäntäpaikat. Koneen alle on asennettava turvakaukalo. Mikäli keittiökalusteista on poistettava koneen paikalta kalusteisiin kuuluva kaappi, niin säilytä se asianmukaisesti. Kun muutat pois, niin astianpesukone on poistettava, liitännät tulpattava asianmukaisesti ja palautettava koneen paikalla ollut kaappi takaisin paikalleen. Asukkaan on tilattava tulppauksen tarkastus huoltoyhtiöltä.

Mikäli astianpesukoneen siirtymisestä uudelle asukkaalle on erikseen sovittu, niin koneen liitännät on silti purettava ja tulpattava. Uusi vuokralainen tilaa koneen uudelleen asentamisen alan ammattilaiselta, joka asennuksen yhteydessä varmistaa koneen asennuksen kalusteisiin, toimivuuden ja liitännät. Asennuksesta on säilytettävä asennustodistus ja/tai kuitti.

Asumisen tuet

Kela myöntää harkinnan mukaan tukea asumiseen. Lisätietoa eri tukimuodoista saat Kelan internet-sivuilta tai asioimalla Kelassa. Asumisen tuet kannattaa ohjata suoraan vuokranantajalle.

AsumisPLUS-vakuutus

Kiinteistöihimme kuuluu Howden Finland Oy:n AsumisPLUS-vakuutus. Se on ryhmätapaturmavakuutus asukkaillemme. Vakuutettuina ovat kaikki asukkaat ja talkoisiin osallistuvat henkilöt. Tapaturman hoitokulujen osalta vakuutettuina ovat myös asukkaiden vieraat. Tutustu AsumisPLUS-vakuutukseen ja korvaushakemukseen lisää nettisivuillamme tai osoitteessa finland@howdengroup.com

Asuntohakemus

Haettaessa asuntoa hakijan on täytettävä asunnonhakulomake. Aravakohteisiin pyydetään toimittamaan tarvittavat liitteet. Hakemus on päivitettävä kolmen kuukauden välein.

Asuntovaihtohakemus

Mikäli elämäntilanteesi muuttuu esim. asunto käy liian pieneksi tai liian isoksi, voit täyttää uuden asuntohakemuksen. Tehdessäsi hakemuksen sähköisesti, valitse tällöin kohta ”vaihtohakemus”. Voit käydä myös Asuntotorilla täyttämässä hakemuksen.

Autopaikka

Kiinteistöille kuuluu yleensä tietty määrä autopaikkoja, jotka on tarkoitettu vain asukkaille. Varattavista autopaikoista peritään erillinen maksu. Maksu määräytyy sen mukaan, kuuluuko autopaikkaan lämpöpistoke vai onko kyse ns. kylmästä paikasta.

Pysäköintipaikan vuokra maksetaan eParking-palvelussa. Paikan vuokraamiseksi tulee palvelussa ensin hakea oikeus paikan varaamiseen osoitteen perusteella. 

Autopaikan avaimet noudetaan ja palautetaan Ajan Lukkoon. Mikäli avaimesi katoaa, sinun tulee ottaa välittömästi yhteyttä Ajan Lukkoon. 

Pysäköintioikeus osoitetaan näyttämällä varaus eParking-palvelusta.

Ota seuraavissa tapauksissa yhteys eParkingiin:

  • autopaikan vuokraukseen liittyvät asiat
  • autopaikan laskut
  • autopaikan irtisanominen
  • joku pysäköi omalla paikalla

Vaikka autopaikkojen vuokraus tapahtuu eParkingin kautta, TVA on autopaikkojen vuokranantaja. Mahdollisissa vikatilanteissa vikailmoitukset tehdään kiinteistönhuoltoyhtiöön.

Kohteissa, joissa autopaikkojen kysyntä ylittää tarjonnan, eikä autopaikkaa voida tarjota välittömästi, asukas siirtyy jonotuslistalle. Pysäköinti on sallittu vain autopaikan vuokranneille, sallituilla pysäköintipaikoilla.

Vieraspaikat varattu ainoastaan vieraskäyttöön liikennemerkkien sallimissa rajoissa. Pelastustiet tulee pitää vapaana. Aravakohteissa on asukastoimikunta määritellyt autopaikkojen käyttösäännöt. Muissa kohteissa ensisijaisesti kaikille vuokrataan yksi autopaikka ja mikäli autopaikkoja on vapaana, voidaan vuokrata lisäpaikka. Toisesta autopaikasta joutuu luopumaan, mikäli kiinteistölle muodostuu jonoa.

Ajoneuvon asiaton pysäköiminen piha-alueella, ajoväylällä, pelastustiellä tai toisen hallinnassa olevalla pysäköintipaikalla on kielletty. Ajoneuvolla ajo pihateillä ja käytävillä on myöskin kielletty, lukuunottamatta hälytys- ja huoltoajoa. Rakennuksissa on merkityt pelastustiet palokunnan tikasautoa varten. Muistathan, että pelastustiet on aina pidettävä vapaina kaikista esteistä.

Piha-alueella liikennemerkkien vastainen pysäköinti on rangaistava teko. Pysäköinninvalvoja tai poliisi sakottaa väärinpysäköinnistä. Mikäli autonhaltija pitää saamaansa pysäköintivirhemaksua aiheettomana, hänen tulee hoitaa asia kaupungin katutilavalvonnan kanssa.

Lumenpoisto autopaikalta kuuluu paikan vuokranneen tehtäviin ja lämpöpistokepaikoilla auton lämmitysjohtoa ei saa jättää tolppaan irralleen roikkumaan.

Avaimet

TVA:n yhteistyökumppani avainhallinta-asioissa on Ajan Lukko Oy.

Uuden kotisi avaimet voit noutaa TVA:n kanssa sopimanasi päivänä klo 12-16 Ajan Lukosta. Huomioithan, että muuton saa aloittaa vasta klo 15.00 jälkeen.

Mikäli pääset noutamaan avaimet sovittuna päivänä vasta klo 16 jälkeen, olethan yhteydessä Ajan Lukkoon: avainhallinta@ajanlukko.fi tai 03 2541 660. Saat ohjeet miten voit noutaa asuntoosi avainautomaatista yhden avaimen. Loput avaimet ovat noudettavissa myymälän aukioloaikoina arkisin klo 8-16.

Mikäli pääset noutamaan avaimet vasta sovitun päivän jälkeen ma-pe klo 8-16 välillä, erillistä sopimusta Ajan Lukon kanssa ei tarvita.

Vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen avainpalautukset tehdään aina myymälään.

Ajan Lukko Oy pitää kirjaa avaimista ja veloittaa kadonneista avaimista kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Isännöitsijä voi myös harkita uuden sarjoituksen tilaamista asukkaan kustannuksella vuokrasopimuksen päättyessä, mikäli asukas on hukannut avaimen/avaimia asumisaikana. Mikäli avaimesi katoaa, sinun tulee ottaa välittömästi yhteyttä Ajan Lukkoon.

Mahdolliset lisäavaimet tilataan Ajan Lukko Oy:stä.  Ajan Lukko Oy laskuttaa tilaajaa avaimesta.

Ajan Lukko Oy
Tammelan puistokatu 29, 33500 Tampere
www.ajanlukko.fi
Aukioloajat ma-pe klo 8–16
Poikkeukset aukioloaikoihin https://www.ajanlukko.fi/aukioloajat/

Blogi

TVA:lla on oma blogi, joka on tarkoitettu juuri sinulle. Kirjoitamme kuukausittain asumiseen ja elämiseen liittyviä blogitekstejä, jotka tarjoavat tietoa ja tarinoita TVA:lla asumisesta. Blogi on paikka, jossa voit myös kysyä, kommentoida ja lähettää meille terveisiä. Voit ehdottaa blogin kautta myös juttuaiheita vuokra-asumiseen liittyen.

  • E

Energiatehokkuus

Pitämällä asunnon lämpötilan kohtuullisena, säästät energiaa ja varjelet myös terveyttäsi. Talvisin lämmitys kuivattaa huoneilmaa ja tämän vuoksi myös limakalvot voivat kuivua. Pidä patterin edustat vapaina, jotta lämpö pääsee kiertämään huoneistossa. Mikäli asunnossa on liian kuuma, älä tuuleta lämpöä pois, vaan säädä sopiva lämpötila patterin termostaatista.

  • F

Facebook

Ajankohtaista tietoa, kuvia kodeistamme, tarinoita meillä asumisesta, kivoja arvontoja – niistä ovat TVA:n Facebook-sivut tehty. Seuraa meitä, jos asut meillä tai olet pohtimassa meitä vuokranantajaksesi. Löydät meidät FB:stä nimellä TVA – Tampereen Vuokra-asunnot Oy.

  • G

Grillaaminen

Parvekkeilla ja asuntopihoilla on luvallista grillata vain sähkögrillillä. Huomioi grillaamisen yhteydessä naapurisi. Grillatessasi taloyhtiön yhteisillä grillauspaikoilla noudata grillauspaikan yhteisiä sääntöjä.

  • H

Huoltoyhtiö

Huoltoyhtiöiden yhteystiedot löydät kiinteistön porraskäytävästä tai ilmoitustaululta. Voit tarkistaa oman kiinteistösi huoltoyhtiön myös Oma TVA:sta.

Huoneiden kunnossapito

Hoida huoneistoa huolellisesti ja ilmoita havaitsemistasi vioista välittömästi TVA:lle tai huoltoyhtiölle.

Huoneiston siivous

Siisti ja siivottu koti lisää asumisviihtyvyyttä. Pidä kodistasi hyvää huolta ja huolehdi sen siisteydestä.

  • I

Ilkivalta

Ilkivaltaa ei pidä sietää. Ilkivallasta ilmoittaminen on kaikkien asukkaiden etu ja velvollisuus. Yleinen järjestyksenvalvonta kuuluu viime kädessä viranomaisille ja jokaisella on oikeus turvautua poliisin apuun.

Ilmanvaihto ja ilmanvaihtoventtiilit

Älä peitä asunnon poisto-tai tuloilmaventtiilejä. Ilmanvaihtoventtiilit on säädetty siten, että ilmamäärät ovat oikeita, älä muuta niiden säätöjä. Huoneiston ilmanvaihdon toiminnan varmistamiseksi, puhdista ilmanvaihtoventtiilit säännöllisesti. Tutustu poistoventtiilien ja tuloventtiilien puhdistusohjeisiin sekä huolehdi korvausilmaventtiilin puhtaudesta ja ilmantulosta.

Instagram

Raikkaita kuvia ja videoita, ajankohtaista tietoa, kuvia kodeistamme, tarinoita meillä asumisesta, kivoja arvontoja – niistä ovat TVA:n Instagram-sivut tehty. Seuraa meitä, jos asut meillä tai olet pohtimassa meitä vuokranantajaksesi. Löydät meidät IG:stä nimellä @tampereenvuokraasunnot

  • J

Järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt on laadittu asukkaiden viihtyvyyden, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi, joita on aina noudatettava. Olet saanut yhtiömme järjestyssäännöt vuokrasopimusta tehdessäsi, yleiset järjestyssäännöt löytyvät myös sivuiltamme.  Asukas vastaa myös vieraidensa osalta asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain ja järjestyssääntöjen noudattamisesta. Osakehuoneistoissa asuvien tulee selvittää ja noudattaa myös As Oy:n järjestyssääntöjä.

Jätehuolto

Jätekustannuksista aiheutuu kiinteistöille suuria kustannuksia. Tämän vuoksi asukkaiden kannattaa panostaa jätteiden lajitteluun. Taloyhtiöiden pihoilla on keräysastiat erilaisille jätteille. Suurimmasta osasta kiinteistöjämme löytyy myös muovinkeräysastiat. Lajittele jätteesi ja toimita ne oikeisiin keräysastioihin mahdollisuuksien mukaan mm. biojätteet bioastioihin, lasi- ja metallijäte mahdollisuuksien mukaan omiin astioihin. Kierrätä pahvit ja paperit. Ongelmajätteet tulee toimittaa jätteenkäsittelykeskuksiin, jäteasemille tai alan liikkeisiin. Lisätietoa jätteiden lajittelusta saat alalla toimivien jätehuoltoyhtiöiden internet-sivuilta. Jotta jätekatokset pysyisivät siisteinä ja kustannukset pieninä, älä jätä jätteitä keräysastioiden ulkopuolelle. Huomioi myös, että kiinteistöjen jätehuolto ei ole tarkoitettu esim. huonekaluille tai auton renkaille. Lisätietoja Pirkanmaan jätehuolto Oy:n sivuilta.

  • K

Kaapeli-TV

Lähes kaikissa kohteissamme on kaapeli-TV. Kaapelitelevisioon liittyvissä ongelmatilanteissa voit ottaa yhteyttä palveluntarjoajan asiakaspalveluun.

Kattorasiat ja sokeripalat

Tarkista pois muuttaessasi, että kattopistorasiat ja niiden sokeripalat ovat paikoillaan. Puuttuvista rasioista ja sokeripaloista veloitetaan pois muuttavaa asukasta voimassa olevan asukaslaskutushinnaston mukaisesti.

Keneltä apua

Jos sinulla on kysyttävää asuntoosi tai asumiseesi liittyvissä asioissa, yhteystietomme löytyvät kiinteistön ilmoitustaululta, internet-sivuiltamme ja Oma TVA:sta.

Kotivakuutus

Hanki kotivakuutus, sillä kiinteistön vakuutus ei korvaa irtaimistoon kohdistuneita vahinkoja. Lisätietoja saat vakuutusyhtiöiltä.

Vahingon sattuessa väliaikaisen asumisen korvaa vain asukkaan oma kotivakuutus.

Kuivaushuone

Muista tarvittaessa varata kuivaushuone kiinteistön käytännön mukaisesti. Pidä kuivaushuone siistinä ja hae kuivat pyykit heti kuivumisen jälkeen pois. Älä varaa kuivaushuonetta turhaan ja peru varauksesi, jos huoneelle ei olekaan käyttöä.

Kylmäsäilytyslaitteet

Jääkaapin oikea säilytyslämpötila on + 4-8 astetta ja pakastimen -18 astetta. Puhdista jääkaappi (myös sulamisvesikaukalo ja siinä oleva reikä jääkaapin takaseinässä) sekä jääkaapin tausta säännöllisesti. Sulata myös pakastin säännöllisesti. Pakastimeen kertynyt huurre ja jää lisäävät sähkönkulutustasi. Tutustu kylmäsäilytyslaitteiden käyttöohjeisiin sekä huolto-ohjeisiin.

Kylpyhuone

Kylpyhuoneen lattia ja seinät on hyvä kuivata kuivauslastalla aina suihkun jälkeen. Huolehdi myös suihkun jälkeen kylpyhuoneen ilmanvaihdosta. Puhdista lattiakaivo säännöllisin ajoin, jotta se ei tukkeutuisi. Jos havaitset kylpyhuoneessa tai muissa kosteissa tiloissa irtoilevia pinnoitteita, ilmoita siitä välittömästi TVA:lle tai huoltomiehelle. Ilmoittamatta jätetty vesivuoto tai kosteusvaurio aiheuttaa asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaisen korvausvelvollisuuden.

  • L

Laajakaista

Lähes kaikissa TVA:n kohteissa on asukkaalla mahdollisuus ottaa laajakaistayhteys. Palveluntarjoajana toimii Elisa. Hoida palveluntarjoajan kanssa laajakaistayhteyden siirtoon liittyvät asiat ajoissa kuntoon. Pois muuttaessa laajakaistayhteys on katkaistava.

Elisan asiakaspalvelu 0800 983230 ((maksuton kotimaan liittymistä) https://elisa.fi/kauppa/nettiliittymat/kiinteat-laajakaistat

Lemmikkieläimet

Lemmikeistä tulee huolehtia siten, että ne eivät aiheuta häiriötä talon muille asukkaille. Huoneistojen ulkopuolella kotieläimet on pidettävä kytkettyinä. Kotieläinten ulkoiluttaminen on kielletty lasten leikkipaikoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä, eivätkä ne saa liata yhtiön rakennuksia tai kiinteistön aluetta. Muistathan siivota lemmikeiden jätökset pois kiinteistön alueelta. Vuokralainen korvaa lemmikkieläinten aiheuttamat vahingot.

Liesi

Pidä liesi siistinä, jotta siihen ei pinty rasvaa ja likaa. Käytä lieden puhdistukseen vain siihen tarkoitettuja puhdistusaineita käyttöohjeen mukaan. Älä naarmuta. Tee tarvittaessa vikailmoitus vioittuneesta liedestä. Tutustu lieden käyttöohjeisiin.

Liesituulettimen rasvasuodatin

Huoneiston ilmanvaihdon toiminnan varmistamiseksi, puhdista liesituulettimen rasvasuodatin säännöllisesti.

Lämmitys

Asumisterveysohjeen mukaan sopiva asumislämpötila on noin 21 astetta. Jos asunnossa on liian kuuma, älä tuuleta asuntoa pitämällä ikkunoita jatkuvasti raollaan. Säädä patterin lämpöä pienemmälle ja tuuleta asunto nopealla ristituuletuksella. Poikkeavista asumislämmöistä ota yhteys huoltoyhtiöön. Miten huonelämpötila tulee mitata? Lämpötila mitataan oleskeluvyöhykkeellä. Tämä tarkoittaa tilaa lattian ja 1.8 metrin korkeuden välillä. Seiniin tulee olla 0,6 metrin etäisyys ja mittausta ei saa suorittaa lämmön lähteen läheisyydessä.

  • M

Muuttoilmoitus / osoitteenmuutos / talonkirja

Muuttoilmoitus tulee lain mukaan tehdä aina, kun muuttaa pysyvästi asunnosta toiseen. Muuttoilmoituksella tiedot päivittyvät yhdellä kertaa sekä maistraattien ylläpitämään valtakunnalliseen väestötietojärjestelmään että postiin. Muuttoilmoituksen voi tehdä aikaisintaan kuukausi ennen muuttoa. Sen tulee olla kuitenkin maistraatissa viimeistään viikon kuluttua muutosta. Muuttoilmoituksen tekemiseen löydät lisäohjeita www.muuttoilmoitus.fi tai www.maistraatti.fi. Vuokrasuhteen aikana muutokset kanssa-asujasta on ilmoitettava TVA:n toimistoon, jotta tiedot asujista päivittyvät talonkirjoille. Mikäli ilmoitusta ei ole tehty, hankaloittaa se mm. asukkaan sisäänpääsyä asuntoonsa avainten unohtuessa kotiin tai kadotessa. Myös kanssa-asujan tulee tehdä muuttoilmoitus maistraattiin.

Muuttosiivous

Asunnosta pois muuttaessa on noudatettava annettuja siivousohjeita. Siivous tulisi suorittaa niin hyvin, että uusi vuokralainen voi ottaa huoneiston siivoamatta käyttöönsä. Mikäli laiminlyöt siivouksen, on vuokranantajalla oikeus pidättää siivouskulut vakuusmaksustasi tai laskuttaa erikseen siivouksesta aiheutuneet kulut. Muuttosiivousohjeisiin pääset tutustumaan muuttosiivousohje linkin kautta ja ohjeet tulostuvat irtisanomislomakkeen yhteydessä.

Muuttopäivä

Muuttopäivä on irtisanomisajan viimeinen päivä.

  • N

Naapurit

Hyvään asumistapaan kuuluu naapureiden huomioiminen. Kerrostaloasunnoissa ihmiset asuvat lähekkäin ja erilaiset äänet kuuluvat seinien ja lattioiden läpi herkästi. Noudattamalla järjestysmääräyksiä ja yhteisiä sovittuja sääntöjä ylläpidät hyvää yhteishenkeä ja viihtyvyyttä.

Nimikyltti

Nimen oveen ja porraskäytävän nimitaululle saa, kun tekee tuloilmoituksen huoltoyhtiölle. Huoltoyhtiö hoitaa nimien lisäämisen ja vaihtamisen. Muista tehdä lähtöilmoitus poismuuton yhteydessä.

  • P

Palovaroitin

Asukkaan vastuulla on palovaroittimen hankinta ja sen asentaminen huoneistoon. Tarvittaessa huoltomieheltä saa apua asentamisessa. Asunnon jokaisen kerroksen alkavaa 60 huoneneliötä kohden tulee olla vähintään yksi palovaroitin. Palovaroittimen pariston kunto pitää tarkistaa vuosittain ja vaihtaa tarvittaessa. Huoltoyhtiön päivystystyönä tehty paristonvaihto laskutetaan asukkaalta. Myös sähköverkkoon kytketyissä varoittimissa pariston kunto pitää tarkistaa vuosittain ja vaihtaa tarvittaessa. Verkkovirtaan kytketyttyjen palovaroittimien huolto kuuluu kiinteistön huoltoyhtiölle.

Parveke / asuntopiha

Pidä parveke ja asuntopiha aina puhtaana. Huolehdi alueen kausitöistä kuten lumenluonnista. Parveketta ei saa myöskään käyttää varastotilana. Tuuletusparvekkeiden käyttö talon sääntöjen mukaisesti. Mattojen tomuttaminen huoneistokohtaisella parvekkeella on kielletty.

Pesutupa

Muista tehdä pesutupavaraus kiinteistön käytännön mukaisesti. Tutustu koneiden käyttöohjeisiin huolellisesti. Jätä pesutupa siistiksi seuraavalle käyttäjälle. Muista perua pesutupavarauksesi, jos et käytäkään tilaa.

Pyöräsuojat / Vaunuvarastot

Pyöräsuoja ja vaunuvarasto on pidettävä järjestyksessä, jotta kaikkien pyörät/vaunut mahtuvat paikoillensa. Talveksi on hyvä siirtää pyörät pihatelineiltä pyöräsuojiin, pois aurauskaluston tieltä. Käyttämättömät ja rikkinäiset pyörät tulee asukkaan itse huolehtia pois pyöräsuojista.

  • R

Rappukäytävä / Kellarikäytävät ja hissi

Rappu- ja kellarikäytävät sekä hissi ovat yleisiä tiloja ja niiden siisteys parantaa kaikkien viihtyvyyttä. Rappukäytävä ja hissi eivät ole tavaroiden säilytyspaikkoja, eikä lasten leikkipaikkoja.

Remontit

Asukas ei saa tehdä huoneistoonsa mitään remonttia tai muutoksia  ilman isännöitsijän lupaa.

  • S

Sulakkeet

Asukas huolehtii sulakkeiden vaihdosta itse. Ennen kuin vaihdat sulakkeen, tutki mikä aiheutti sulakkeen palamisen. Poista viallinen laite käytöstä.

Sähkösopimus

Tee sähkösopimus valitsemasi palveluntarjoajan kanssa. Sähkösopimus kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin ennen muuttopäivää.

Sälekaihtimet

Kaikkiin huoneistoihin ei kuulu sälekaihtimia. Voit asennuttaa sälekaihtimet omalla kustannuksellasi. Sälekaihtimet on kuitenkin jätettävä paikoilleen pois muuttaessasi. Mikäli muutat asuntoon missä sälekaihtimet ovat jo asennettuna, on ne pidettävä paikoillaan.

  • T

Takaiskuventtiili

Tarkista pois muuttaessasi, että pyykinpesukoneen takaiskuventtiili on paikoillaan. Puuttuvasta takaiskuventtiilistä veloitetaan poismuuttavaa asukasta voimassa olevan asukaslaskutushinnaston mukaisesti.

Talosauna

Mikäli talossa on yhteinen sauna, hoida saunavuoron varaus ja peruminen TVA:n vuokraustiimin kanssa tai osakehuoneistoissa huoltoyhtiön kanssa. Näin saunavuorolista ja saunamaksutiedot pysyvät ajan tasalla. Saunavuorot ovat tarkoitettu ainoastaan talossa asuville. Saunavuoroaikoja on aina noudatettava. Saunomisen jälkeen tulee huolehtia siitä, että sauna on siisti seuraavaa saunojaa varten. Kiukaalle ei saa laittaa mitään ylimääräistä kuten makkaroita tai hajusteita. Lauteiden ja seinien kastelu on kielletty. Lisäksi on suositeltavaa käyttää laudeliinaa. Monissa taloissa on talon asukkaiden yhteinen saunavuoro ”lenkkisauna”, jolloin saunan käytöstä ei peritä erillistä maksua. ”Lenkkisaunan” ajat näet saunavuorolistasta. Muistathan, että karvaista kaveriasi et valitettavasti voi viedä saunomaan kanssasi.

Tupakointi

Tupakointi on kielletty huoneiston sisätiloissa ja huoneistoparvekkeella – ja huoneiston yhteyteen rajatulla asuntopihalla. Tupakointi on lisäksi kielletty kaikissa asukkaiden käytössä olevissa yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa, yhteisillä parvekkeilla sekä lasten leikkipaikoilla ja asuinkiinteistön välittömässä läheisyydessä. Osassa kiinteistöjämme tupakointi on kielletty myös huoneistoparvekkeella ja huoneiston yhteyteen rajatulla asuntopihalla.  Jos vuokratalo on kokonaan määritelty savuttomaksi, tupakointi on sallittu ainoastaan tontille erikseen osoitetulla tupakointipaikalla, mikäli tontilla on erikseen osoitettu tupakointipaikka.

Turvalukko ja ovisilmä

Huoneiston oveen asennettu turvalukko ja ovisilmä ovat pois muutettaessa jätettävä paikoilleen. Asumisen aikana asennetun turvalukon yksi avain tulee toimittaa TVA:n toimistoon. Pois muuttaessa myös muut turvalukon avaimet tulee palauttaa TVA:n toimistoon.

  • V

Vakuusmaksu

Vakuus tulee olla maksettuna ennen vuokarasopimuksen allekirjoitusta. Vakuusmaksun eräpäivä on 7 vuorokauden kuluessa tarjouksen hyväksymisestä. Vakuus maksetaan vuokranantajalle siltä varalta, että vuokralainen aiheuttaa huoneistolleen vahinkoa vuokrasopimuksen vastaisen menettelyn tai laiminlyönnin seurauksena. Vahinkoa aiheutuu vuokranantajalle lähinnä silloin, kun vuokralainen laiminlyö vuokranmaksunsa tai velvollisuutensa hoitaa huoneistoa huolellisesti. Vuokrarästejä ei kuitenkaan ensisijaisesti peritä vakuusmaksusta. Vuokrasuhteen päätyttyä käyttämätön vakuusmaksu palautetaan. Vakuusmaksulle ei makseta korkoa. Vuokrasuhteen aikana, olosuhteiden muuttuessa, vuokranantajalla on oikeus tarkistaa vakuusmaksua. Vakuuden palautuksen pyrimme käsittelemään mahdollisimman pikaisesti. Viimeistään kahden viikon kuluessa poismuutosta.

Valaisimet

Asuntojen valaisimet, mukaan lukien jääkaapin ja uunin valot sekä loisteputkien ja loisteputkien sytyttimien hankinta kuuluvat asukkaalle.

Varastot

Huolehdi asuntoon kuuluvan irtaimistovaraston siisteydestä, lukituksesta ja paloturvallisuudesta. Varastokopeissa ei kannata säilyttää arvotavaraa. Varastokäytävät on pidettävä vapaana.

Vedenkulutus

Kerrostaloasunnoissa kuluu vuorokaudessa vettä keskimäärin 150 litraa asukasta kohden. Pienetkin vesivuodot lisäävät vedenkulutusta esim. vuoto wc-pöntössä. Vesivuodoista tulee ilmoittaa välittömästi huoltoyhtiöön.

Vesilaskutus

Todellinen vedenkulutus sekä kylmän että lämpimän veden osalta mitataan ja laskutetaan asumisen aikana kolme kertaa vuodessa, sekä tietysti pois muuttaessasi. Vesihinnaston päivitys suoritetaan kerran vuodessa. Järkevällä vedenkulutuksella voit saada huomattaviakin säästöjä.

Vesilaskutus tapahtuu kolme kertaa vuodessa todellisen kulutuksen mukaan, niissä kohteissa joissa on huoneistokohtaiset vesimittarit. 

Jos vesimittarin toimivuus halutaan tarkistuttaa, asukas allekirjoittaa vesimittarin tarkistus/vedenkulutuksen luentakaavakkeen ja sitoutuu maksamaan tarkastuskäynnin 100€ mikäli mittarissa ei ole vikaa. Jos vika havaitaan asukkaalle ei synny tarkastuksesta kuluja.

Mikäli vesimittarin luenta halutaan suorittaa etänä Vertoliven kautta asukas allekirjoittaa tarkistus/vedenkulutuksen luentakaavakkeen ja sitoutuu maksamaan 20€.

Vikailmoitus

Tee aina havaitsemistasi vioista ilmoitus huoltoyhtiölle. Vikailmoituksen tekemättä jättäminen saattaa johtaa korvausvastuuseen.

Vuokrasopimus

Vuokrasopimus solmitaan joko määräaikaiseksi tai toistaiseksi voimassa olevaksi. Todistus maksetusta vakuudesta on aina esitettävä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Mikäli vuokrasopimus on määräaikainen, ota yhteys vuokraustiimiin sen kuukauden aikana, kun vuokrasopimuksesi on päättymässä ja kuluvan kuukauden vuokra on maksettu. Vuokrasopimus voidaan irtisanoa vuokranantajan puolelta mikäli järjestysmääräyksiä ei noudateta tai esim. vuokrien maksussa on toistuvasti ongelmia tai vuokrat jäävät kokonaan maksamatta.

Vuokranmaksu

Vuokranmaksun eräpäivä on ilmoitettu vuokrasopimuksessa. Maksaessasi vuokraa käytä aina viitenumeroa. Viivästyneestä maksusta peritään viivästyskorko ja perintäkulu. Maksamattomat vuokrat voivat johtaa asunnon hallintaoikeuden menetykseen. Jos sinulla on vuokranmaksuvaikeuksia, käänny aina ajoissa vuokravalvonnan puoleen.

Vuokrasopimuksen irtisanominen

Vuokralaisen suorittaman kirjallisen irtisanomisen alkamispäivämäärä on irtisanomiskuukauden viimeinen päivä tai 15. päivä. Irtisanomisaika on yksi kuukausi. Muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymispäivä.

  • Y

Yhteishallintolaki ja asukastoimikunnat

Yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain mukaan kaikissa valtion aravavuokrataloissa asukkailla on oikeus osallistua talojen omistajien päätöksentekoon yhteishallintolain alaan kuuluvissa asioissa. Asukastoimikunnat ovat linkki asukkaiden ja yhtiön välillä. Osallistumalla kiinteistösi asukastoimikunnan toimintaan saat yhteistyöllä ja aktiivisuudella aikaan viihtyisämmän ja turvallisemman asuinympäristön.

Yhteystietomme

Löydät yhteystietomme yhteystietosivulta.

YouTube

Löydät TVA:n myös YouTubesta nimellä TVA – Tampereen Vuokra-asunnot Oy. Sivujen sisältöön kuuluu raikkaita videoita kohteistamme ja kotoisia asukasvideoita.