TVA:n vuosi 2023

TVA:n vuosi 2023 alkaa olla lopuillaan ja mikä vuosi se on ollutkaan! Vuosi on pitänyt sisällään monenlaisia tapahtumia, kuten uudiskohteen valmistumisen, erilaisten kunnostustöiden toteuttamisen kohteissamme, yhteistä aikaa asukkaidemme kanssa asukastapahtumassa sekä vapaarahoitteisten asuintalojemme asukastoiminnan kehittämistä ja paljon muuta. TVA:lla on myös ahkerasti suunniteltu tulevaa vuotta 2024 ja uskomme sen olevan yhtä menestyksekäs kuin vuosi 2023!

Heti uuden vuoden alusta saimme osaksi ammattitaitoista henkilöstöämme kaksi uutta vahvistusta. Hanna Mäntynen aloitti vuokraneuvottelijana vuokraus- ja asiakaspalvelutiimissä ja Helmiina Isokangas aloitti markkinointiassistentin tehtävissä.

Hannaa perehdytti yhdessä koko vuokraus- ja asiakaspalvelutiimimme ja tositoimiinkin eli asuntojen esittelyihin ja vuokraukseen Hanna pääsi hyppäämään mukaan nopealla tahdilla.

”Alusta alkaen tiimi otti minut hyvin vastaan uutena työntekijänä ja on ollut ilo tehdä töitä mahtavan porukan kanssa. Vuosi on mennyt todella nopeasti ja se ollut täynnä mielenkiintoisia kohtaamisia ja monipuolisia työtehtäviä. Palkitsevinta on ollut nähdä, kun hakija on löytänyt unelmiensa asunnon”, kuvailee Hanna.

Alkuvuoden ajan Helmiina pääsi perehtymään markkinointiassistentin toimenkuvaan ja työtehtäviin yhdessä Janitan kanssa, ennen hänen siirtymistä äitiyslomalle. Oppia ja kokemusta on kertynyt koko vuoden ajan.

”Vuosi on ollut hyvin opettavainen niin markkinoinnin- kuin kiinteistöalan näkökulmasta. Paljon uutta on tullut opittua ja uskon, että itsekin olen voinut antaa ideoita ja vinkkejä markkinoinnin kehittämiseen myös jatkossa”, kertoo Helmiina.

Ristimäenkadulla taloihin 38-41 alkoi tammikuussa ikkunaremontti. Remontin aikana vaihdettiin ikkunoita sekä kellarikäytävien ovia. Lisäksi asuntojen parvekeovia sekä ikkunoita kunnostettiin. Hanke valmistui huhtikuussa.

Haluamme TVA:lla tukea ja kannustaa nuoria harrastamaan. Jaamme siksi vuosittain kymmenen 100 €:n arvoista harrastusstipendiä 12-vuotiaille tai sitä nuoremmille TVA:n asukkaille. Stipendi voidaan myöntää mihin tahansa harrastukseen eikä sen saaminen edellytä kuulumista harrastusseuraan. Vuoden 2022 stipendihaku päättyi joulukuun lopussa ja pääsimme jakamaan stipendit tammikuussa 2023. Stipendien saajien harrastuksina oli muun muassa piirtäminen, cheerleading, rastastus, voimistelu, parkour ja jääkiekko.

TVA:n vuoden 2023 stipendihaku aukesi joulukuun alussa. Lue lisää aiheesta ja lähetä stipendihakemuksesi täällä! Haku on auki 31.12.2023 asti.

TVA:n vapaarahoitteisten talojen asukastoimintaa käynnistettiin toden teolla helmikuussa pidetyssä TVA-illassa, jossa tarjosimme kiinnostuneille asukkaille lisää tietoa asukastoiminnasta sekä rentoa tutustumista oman talon muihin toiminnasta kiinnostuneisiin asukkaisiin. Asukastoiminta vapaarahoitteisissa asunnoissa on vapaaehtoista. Asukastoiminta on saanut TVA:n taloissa positiivisen vastaanoton. Toimintaa on päästy aloittamaan talotiimeissä, joissa voi olla mukana yhden tai useamman saman alueen talon asukasaktiiveja.

Asukastoimintaan otetaan vastaan uusia asukasaktiiveja ja toimintaan pääset helposti mukaan osallistumalla asuintalosi asukaskokoukseen tai olemalla suoraan yhteydessä talon isännöitsijään.

Helmikuussa alkoivat myös Iidesranta 14 ja Iidesranta 16 hanke parvekelasituksien asentamisesta. Asuintalojen parvekkeet saivat ylleen lasitukset ja hanke valmistui huhtikuussa.

Maaliskuussa vuokraus- sekä markkinointiimimme valmisteli asukkaiden lähestyvää muuttopäivää Niemenrannan puistokatu 4 A:han muuttaville asukkaille. Sovimme avainten luovutuksesta, loimme infopaketin muuttoon liittyvistä asioista ja vastasimme asukkaiden innostuneisiin kysymyksiin uudesta kotitalosta. Pian koittaisi huhtikuu, jolloin asukkaat pääsevät vihdoin muuttamaan juuri omanlaiseen vuokrakotiin!

Uudiskohteemme Niemenrannan puistokatu 4 A valmistui Niemenrannan alueelle ja asukkaat pääsivät muuttamaan upouusiin vuokrakoteihin 1.4.2023. Asuintaloon valmistui kokonaisuudessaan kahdeksan kerrosta, 45 asuntoa kuuteen asuinkerrokseen sekä yleisiä tiloja. Vuokrakodit vaihtelevat 37m² 2H+KT kaksioista aina 77,5m² 3H+KT kolmioihin. Ylimpään kerrokseen valmistui talon saunaosasto ja ensimmäisestä kerroksesta löytyy talopesula, kuivaushuone, vaunuvarasto sekä huoneistokohtaiset varastot. Lisäksi kohteessa on myös yksi liiketila sekä lisävarastoja, joita asukkaat voivat vuokrata esimerkiksi urheiluvälineille tai muille aarteille.

Satakunnankatu 61:ssa aloitettiin huhtikuun aikana vesikaton kunnostus sekä maalaustyöt. Hanke jatkui kevään sekä kesän ajan ja valmistui heinäkuussa.

Toukokuussa saimme julkistaa iloisia uutisia, kun TVA ja Marvea Oy sopivat 60 vuokrakodin rakentamisesta Hervantaan. Uudiskohteemme Louhoskuja 8 valmistuu Pohjois-Hervantaan, vehreälle Hervannan kanjonin alueelle kesällä 2024. Kohteeseen rakennetaan erikokoisia yksiöitä, kaksioita ja kolmioita, joiden pinta-alat vaihtelevat hieman yli 33m² aina 74 m².

Kohteen sen sijainti on palvelujen kannalta ihanteellisessa paikassa. Lähietäisyydeltä löytyvät kaikki tarvittavat lähipalvelut, päiväkoti sekä koulut. Hervannan monipuolinen ympäristö tarjoaa myös upeat puitteet monenlaisille harrastuksille. Alueella on myös erityisen hyvät julkisen liikenteen yhteydet. Tampereen ratikan pysäkki sijaitsee kohteen vieressä ja alueelta on kattavat bussiyhteydet.

Kesäkuussa julkaisimme vuoden 2023 ensimmäisen Kotihetkiä -asukaslehtemme numeron. Lehti jaettiin kaikkiin TVA:n vuokrakoteihin. Lehti on myös luettavissa nettiversiona kotisivuillamme.

Kunnostushankkeet jatkuivat Iidesrannassa kesän tullen. Kesäkuussa aloitettiin kattoremontti, jonka aikana asuintaloihin asennettiin bitumikermit. Hanke valmistui heinäkuussa.

Henkilöstön vuotuinen työhyvinvointipäivä pidettiin kesäkuussa Vierumäellä. Kahden päivän ajan henkilöstömme keskittyi työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä ylläpitoon yhdessä työyhteisön kesken. Vierumäellä henkilöstö pääsi kokeilemaan muun muassa erilaisia urheiluaktiviteetteja, kuten jousiammuntaa, maastopyöröilyä sekä golfia.

Heinäkuussa pidimme sosiaalisen median kanavissamme kesäarvonnan, jossa TVA:n tilin seuraajien ja kommentoijien kesken arvoimme kesäisen kahvilalahjakortin. Arvontaan otti osaa huikeat 264 kommenttia.

Korjaushankkeet Satakunannakadulla jatkuivat myös kesällä. Elokuussa vuorossa olivat porrashuoneiden ikkunoiden ja ovien maalaus. Hanke valmistui vielä saman kuukauden aikana.

TVA:n kesä jatkui vauhdikkaasti ja järjestimme asukkaillemme asukatapahtuman Korkeasaareen. Päivä piti sisällään bussikuljetuksen, liput Korkeasaareen sekä ruokailun. Asukastapahtumaan osallistui yhteensä noin 150 asukasta sekä TVA:n henkilökuntaa. Saimme asukastapahtumasta paljon positiivista palautetta!

Myös syksyn tullen TVA jatkoi kunnostusta ja korjaushankkeita. Satakunnankatu 61:ssä siirryttiin sisäkunnostuksista ulos sisäpihan uudistamisen myötä. Hanke piti sisällään muun muassa laatoituksien ja sorapintojen uudistamista. Hanke valmistui lokakuussa.

Lapinkaari 8:ssa aloitettiin syyskuun aikana kattoremontti. Remontin aikana katto sai ylleen uudet bitumikermit. Remontti valmistui marraskuussa. Lisäksi muunmuassa Lapinkaaressa on koko vuoden ajan tehty asuntoremontteja, joissa on uusittu pitkään käytössä olleita huoneistoja täysin uuteen uskoon. Asuntoremonteissa on uusittu huoneiston kaikki pinnat, kiinteitä kalusteita sekä kodinkoneita niin makuuhuoneissa, keittiössä sekä kylpyhuoneissa.

Syyskuussa TVA järjesti henkilöstölleen asiakkuuskoulutuksen, jonka aikana henkilöstö oppi lisää asiakaspolusta sekä sen hyödyntämisestä omassa toiminnassaan. Koulutus järjestettiin Hotelli Tammerissa ja kouluttajana toimi Kaisa Kokko.

Kunnostushankkeet jatkuivat syksyn aikana myös Ristimäenkadulla. Lokakuussa kohteelle asennettiin uudet syväkeräysjätepisteet. Jätekeräyspisteiden asennus saatiin valmiiksi lokakuun aikana. Lisäksi Ristimäenkadulla asfaltoitiin talojen 39-41 pihatiet.

Lokakuun aikana TVA osallistui Mediatoimisto Attractionin ja Moron järjestämään Kilbailuun, jossa asiakkaat pääsevat tutustumaan paikallisiin yrityksiin lyhyiden tietovisakysymysten avulla. Yritykset tarjoavat myös palkintoja, jotka arvotaan oikein vastanneiden kesken. TVA palkitsi yhden onnekkaan TVA:n tuotekassilla.

Vuoden loppupuolella Satakunnankatu 61:n viimeinen kunnostushanke alkoi marraskuussa. Hankkeen aikana vaihdettiin ullakkokerroksen ikkunat. Hanke saatiin valmiiksi marraskuussa.

Tänä vuonna TVA lähettää joulutervehdyksensä Tampereen Ensi- ja Turvakoti ry:lle. 1500 € arvoinen lahjoitus käytetään muun muassa yksiköiden lasten ja ikäihmisten joululahjoihin tai jouluruokiin. Kotihetkiä-lehden numerosta 2/2023 voit lukea tarkemmin lahjoituksesta!

Kotihetkiä-asukaslehden numero 2/2023 on saatu juuri painosta ja se jaetaan kaikkiin TVA:n vuokrakoteihin ennen joulua. Lehti on jo luettavissa nettiversiona kotisivuillamme.

Jo perinteeksi muodostunut TVA:n adventtikalenteri aloitti joulun odotuksen ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Adventtikalenterista paljastuu jokaisena adventtisunnuntaina arvonta, josta voit voittaa jouluisia palkintoja. Osallistu adventtikalenterin arvontoihin TVA:n sosiaalisen median kanavissa!

Vuoden lopuksi pääsemme jälleen julkaisemaan iloisia uutisia. TVA ja Peab Oy ovat sopineet 215 asunnon rakentamisesta Hipposkylän alueelle. Uudiskohde Hippoksenkatu 34 valmistuu vaiheittain vuoden 2025 lopussa ja rakentaminen alkaa jo tammikuussa 2024!

Vuosi 2023 on ollut tapahtumarikas vuosi ja erityisen hienoa on päästä jatkamaan TVA:n tarinaa Louhoskuja 8:n ja Hippoksenkatu 34:n rakentamisen myötä!

Ihanaa loppuvuotta toivottaen,
markkinointiassistentti
Helmiina