Luksusta kotiarkeen

Kaikille tuttu ja tuiki tavallinen kotiarki töiden, harrastusten sekä muiden aikataulutettujen velvollisuuksien ympärillä on palkitsevaa, mutta varmasti välillä myös puuduttavaa. Kotiarkeen on kuitenkin mahdollista sisällyttää pientä luksusta arjen puurtamista piristämään! Poimi tästä helpot ideat ja vinkit luksuksen löytämiseen arjen kiireiden keskeltä.  

Kauniit yksityiskohdat

Arjen luksusta on ehdottomasti kodin kaunistaminen ja kodista nauttiminen! Kauniit sisustukselliset elementit tuovat kotiin viihtyisyyttä ja kodikkuutta. Lisäksi uusi sisustuselementti kodissa tuo jo niin tuttuun tilaan jotain uutta katseltavaa. Elementtien ei tarvitse olla suuria tai kalliita. Esimerkiksi leikkokukkakimppu keittiönpöydällä luo iloisen väriläiskän sekä kiintopisteen, jota on mukava ihailla esimerkiksi aamupalaa nauttiessa. Jos kukkakimput tai kasvit eivät ole sinun juttusi, kokeile valita uusi taulu tai kehystetty juliste lempiaiheestasi ja asettaa se keskeiselle paikalle esimerkiksi olohuoneeseen. Näin uusi yksityiskohta sisustuksessa kiinnittää huomiosi ja tuo iloa silmälle joka päivä! 

Herkkuhetki kodin rauhassa

Herkullinen ruoka on luksusta niin arkipäivinä kuin viikonloppuna. Arjen ruokahetket ovat usein kiireisiä, mutta niihinkin on mahdollista ujuttaa ripaus luksusta. Valmista esimerkiksi täyttävä aamiainen valmiiksi jo edellisenä iltana. Etukäteen on helppo valmistaa monia herkkuja, kuten pehmeä tuorepuuro, herkullinen sämpylä tai raikas smoothie. Nautiskele aamiainen seuraavana aamuna ilman kiirettä sen valmistamisesta! 

Ihanaa luksusta aamun tai iltapäivän kahvihetkiin saa myös pienellä vaivalla. Lisää kahvia keittäessä kahvinpurujen joukkoon ripaus kanelia tai kardemummaa ja saat erilaista makua ja vaihtelua kahviisi. Vinkki toimii myös teen hauduttamisessa, kokeile kardemummaa etenkin mustan teen kanssa! Kahvissa tai teessä voi normaalin sokerin sijasta kokeilla käyttää makeutuksena myös vaniljasokeria. Ylellisen, kahvilatasoisen juomakokemuksen taas saat lämmittämällä ja vaahdottamalla maidon haluamaasi juomaan. 

Aikaa rentoutumiselle ja ideoita vapaa-aikaan

Kiireisenä päivänä ylellisyyttä ovat myös pienet hetket, jolloin saat keskittyä vain itseesi ja rauhoittua päivän stressistä. Jo viiden minuutin rauhoittava hetki tekee ihmeitä jaksamiselle ja nostaa energiatasoja! Lyhyt kävely raikkaassa ilmassa lounastauolla, rentouttava jooga, hengitysharjoitus tai uppoutuminen kirjaan työpäivän jälkeen ovat oivia keinoja rentoutua ja lisätä luksusta arkeen. Myös lyhyet nokoset tekevät ihmeitä! 

Vapaa-aika kotona on arvokasta, mutta usein käytämme sen tutuimmalla tavalla eli sohvalla katsoen sarjoja tai elokuvia. Toisinaan rentoutumisen sohvalla voi vaihtaa esimerkiksi spa-iltaan kotona. Pientä arjen luksusta on tehdä itselle rentouttava jalkakylpy, käyttää kasvo- tai hiusnaamiota tai vaikkapa lakata kynnet lempivärillä! Jos voiteet tai naamiot eivät ole sinun juttusi, luksusta on myös uppoutua äänimaailmaan. Luo tunnelmavalaistus esimerkiksi sytyttämällä muutama kynttilä ja kuuntele keskeytyksittä lempialbumiasi tai podcastia. 

Pehmeää luksusta

Arjen ihanaa hemmottelua on myös asiat, jotka ovat lähellä ihoasi. Panosta esimerkiksi pehmeään kylpytakkiin, joka muistuttaa hotellin kylpytakkia. Suihkun tai saunan jälkeen kylpytakkiin on ihana kääriytyä nauttimaan raikkaasta olosta. Myös mukavat, laadukkaasta materiaalista valmistetut pehmeät vaatteet niin työpäivän aikana kuin koti-iltana luovat rennon fiiliksen ja kietovat kehon ylellisyyteen. Pehmeästä luksuksesta voi nauttia myös makuuhuoneessa. Raikkaisiin ja puhtaisiin lakanoihin on ihana sujahtaa nukkumaan illalla. Myös juuri oikean korkuinen tyyny, pehmeä peitto sekä sopiva huoneen lämpötila nukkumiseen ovat arjen pieniä ylellisyyksiä. 

Luksuksen täyteisiä arkihetkiä juuri sinulle!
markkinointiassistentti
Helmiina