Kurkkaus menneeseen ja katse tulevaan vuoteen

Taas on vuosi vierähtänyt ja nyt eletään jo vuotta 2021. Edellinen vuosi 2020 olikin aikamoinen ja se muistetaankin varmaan parhaiten Covid-19-pandemiasta. Mutta samalla vuosi 2020 oli meillä TVA:lla juhlavuosi. Me täytimme 20 vuotta! Tässä blogitekstissä hypätään menneeseen ja tulevaan vuoteen sekä katsotaan mitä kaikkea on tapahtunut tai mitä on luvassa.

Vuoden 2020 uudistukset

Menneen vuoden aikana paransimme huomattavasti meidän sähköisiä palveluja.

  • Teimme vikailmoituksesta toimivamman.
  • Uudistimme hakemustamme ja sen myötä asiakas saa tarvittaessa heti lisättyä itse liitteet hakemukseen.
  • Mahdollistimme sen, että asiakas pääsee itse muokkaamaan tarvittaessa asuntohakemustaan, uudistamaan sitä kolmen kuukauden tullessa täyteen tai vaikka poistamaan asuntohakemuksen, mikäli uusi asunto olisi löytynyt jo toisaalta.
  • Teimme asukkaitamme varten asukassivut, jossa pystyy hoitamaan ja hallinnoimaan asumisasioita netissä. Asukassivuilla pystyy esimerkiksi tarkastelemaan maksutietoja, muokata henkilö- ja yhteystietoja tai tehdä vaikka vikailmoituksen. Sivuilta löytyy myös kätevästi oman kiinteistön yhteystiedot isännöitsijästä huoltoyhtiöön.

Näillä toimenpiteillä pyrimme takaamaan sen, että asioiminen kanssamme helpottuu, jos esimerkiksi asiakas on estynyt tulemaan toimistollemme asiakaspalvelun aukioloaikojen puitteissa.

Telia

Alkuvuonna 2020 astui voimaan jatkosopimuksemme Telian kanssa. 1.2.2020 kaikkiin omistamiimme kiinteistöihin tuli asukkaille mahdollisuus ottaa käyttöön 100M laajakaistayhteys ilman eri veloitusta palveluntarjoajalta.

Some

Sosiaalinen mediamme kasvoi huomattavasti. Nyt TVA löytyy Facebookin lisäksi myös Instagramista ja Youtubesta. Joko seuraat meitä? Facebookista ja Youtubesta meidät löydät nimellä Tampereen Vuokra-asunnot Oy sekä Instagramista nimellä tampereenvuokraasunnot.

Muovinkeräys 

Muovinkeräysastiat ilmestyivät lähes joka kohteeseen. Jatketaan entistä innokkaammin lajittelua myös tänä vuonna.

Mitä tapahtuu vuonna 2021?

Saamme iloiksemme todeta, että nettisivumme päivittyvät entistä paremmiksi ihan lähiaikoina. Nettisivuille tulee asiakkaille mahdollisuus hakea muun muassa suoraan jotain tiettyä vapautuvaa / vapaana olevaa asuntoa tai jotain tiettyä huoneistopohjaa tietystä kiinteistöstä. Maltatko odottaa miltä uudet kotisivumme tulevat näyttämään?

Vakuusmaksut

Vakuusmaksukäytäntömme muuttui vuoden vaihteessa ja jatkossa kaikki vakuusmaksut ovat 500€. Huomioithan kuitenkin, että vuokranantajalla on edelleen oikeus määrittää vakuusmaksu tarveharkintaisesti.

Rakennutamme upeita uudiskohteita

Kuluvan vuoden aikana valmistuu kaksi upeaa kohdetta. Kohteet sijaitsevat loistavilla sijainneilla, erinomaisten kulkuyhteyksien vieressä ja lähellä palveluita.

Ensimmäisenä valmistuu Kauppiin osoitteeseen Kuntokatu 11 B parhaillaan rakentuva 12-kerroksinen kiinteistö, joka on jo harjakorkeudessa. Asuntohaku alkaa keväällä ja asukkaat muuttavat taloon näillä näkymin syyskuun alkupuolella. Kauppiin tulee 54 asuntoa, joissa on 35–57 neliötä. Ylimmistä kerroksista avautuvat komeat maisemat yli kaupungin. Kaupunkimaisemat ovat kaikkien asukkaiden nähtävissä ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta talosaunasta.

Persoonallisia koteja rakentuu Santalahteen osoitteeseen Tiporaitti 7 loppuvuonna 2021. Kiinteistöön tulee 84 asuntoa, joista pienimmät ovat noin 30-neliöisiä ja isoimmissa kolmioissa on noin 70 neliötä. Monen asunnon ikkunasta voi ihailla upeita Näsijärvi-maisemia. Tarjolla on myös persoonallisia pohjaratkaisuja, muun muassa erittäin isoilla näköalaikkunoilla varustettuja kaksikerroksisia asuntoja. Osassa asunnoista on myös sauna.

Taas muistutamme, että ota somekanavamme seurantaan, niin saat tietää ensimmäisten joukossa lisää kohteista ja sen, milloin haku kohteisiimme alkaa.

Toki vuosi on vasta alussa ja kaikkea muutakin mukavaa on varmasti luvassa. Tärkeintä on, että mennään jokainen päivä katse kohti positiivista ja kehittyvää tulevaisuutta. Jos teit uutena vuotena uudenvuoden lupauksen, pidäthän siitä kiinni.

Onnellisia kotihetkiä vuodelle 2021,
markkinointisihteeri
Janita