Kotona kierrättäminen haltuun hetkessä

Ekologisuus näkyy nykypäivänä yhä enemmän ja enemmän katukuvassa. Myös TVA on sitoutunut hoitamaan ja kehittämään ympäristöasioitaan Ekokompassi-järjestelmän mukaisesti ja noudattamaan järjestelmän kriteereitä. Jokainen meistä pystyy vaikuttamaan pienillä teoilla oman ekologisen ympäristön hyvinvointiin.

Yksi tärkeimmistä teoista mitä voit tehdä on kierrättäminen. Jopa pienet kierrätysteot johtavat jo suuriin muutoksiin yhdessä. Lue ohesta ohjeet erinomaiseen kierrättämiseen.

BIOJÄTE

Biojätteeseen kuuluu kaikki biohajoavat tuotteet. Näitä ovat esimerkiksi hedelmien kuoret, kahvin purut, teepussit, luut, kalanruodot, kuihtuneet kukat ja pehmeäpintaiset paperit kuten nenäliinat ja servetit. Huomioithan, että biojätteeseen kuuluu myös jähmettyneet rasvat, mutta ei nestemäiset! Mikäli sinulla on lemmikki, joka tarvitsee puupohjaista kuiviketta, on kierrättäessä tämän oikea paikka biojäteastia.

KARTONKI

Kartonkikeräykseen kuuluvat kaikki maito-ja mehutölkit, myös ne missä on alumiinivuoraus sisällä, paperipussit, paperikassit, munakennot, wc-paperirullan hylsyt ja esimerkiksi aaltopahvit. Huomioithan, että nestepakkaukset tulee huuhdella ja kuivata ennen kierrätykseen laittamista.

LASI

Lasinkeräykseen kuuluu kaikki värilliset ja värittömät lasipullot ja purkit. Lasinkeräykseen ei saa kuitenkaan laittaa korkkeja, juomalaseja, kahvipannuja, keramiikkaa, ikkunalasia, peililasia, tai esimerkiksi lamppuja. Nämä tuotteet, jotka eivät kuulu lasinkeräykseen tulee sijoittaa sekajätteeseen.

METALLI

Metallinkeräykseen kuuluu kaikki pienmetallit, kuten säilyke- ja juomatölkit, foliot, alumiinivuoat, korkit, tuikkukynttilöiden metallikuoret ja esimerkiksi tyhjät aerosolipurkit, jotka eivät hölsky. Muista huuhdella elintarvikkeita sisältäneet purkit ennen niiden lajittelua. Mikäli sinulla on isompi metalliesine, on tämän oikea paikka metalliromunkeräys. Huomioithan, että metallinkeräykseen ei kuulu vaaralliset jätteet, kuten akut ja paristot. Nämä voit viedä esimerkiksi niitä myyviin liikkeisiin pienessä pahvilaatikossa.

MUOVI

Muovinkeräykseen kuuluu kaikki muoviset pakkaukset, kuten jogurttipurkit, voirasiat, juusto- ja leikkelepakkaukset, valmisruokapakkaukset, shampoopullot, muovipussit, korkit ja esimerkiksi tyhjät muovipullot. Kaikki muut muoviset esineet, jotka eivät ole pakkauksia kuten lelut, hammasharjat ja kastelukannut kuuluvat sekajäteastiaan. Muista huuhdella elintarvikkeita sisältävät purkit ennen lajittelua. Huomioithan, että PVC-muovipakkauksia ei saa laittaa muovinkeräykseen! Nämä tuotteet kuuluvat sekajätteeseen. PVC-muovin tunnistat 03 merkistä.

PAPERI

Paperinkeräykseen kuuluu kaikki sanoma- ja aikakauslehdet, mainosposti, kirjekuoret (myös ikkunalliset), pehmeäkantiset kirjat, kovakantiset kirjat kannet poistettuina, kopiopaperit, sekä valkoisesta paperista tehdyt paperikassit. Paperinkeräykseen laitettavan tavaran tulee olla aina kuivaa!

SEKÄJÄTE

Sekajäte tunnetaan kierrätyslaatikoista parhaiten. Sinne laitetaan suurin osa kodin tuottamasta jätteestä, kuten esimerkiksi rikkinäiset tekstiilit, keinonahka tuotteet, rikkinäiset muovilelut, ämpärit, letkut, CD -levyt, hygieniatuotteet, posliinit, juomalasit, lamput, tupakantumpit, kissanhiekka, pölynimuripussit ja peilit. Myös purukumi laitetaan sekajätteeseen sillä sen maantuminen kestää jopa 25 vuotta. Tiesitkö, että myös kissan ja koiran jätökset kuuluvat sekajätteeseen.

Me TVA:lla haluamme antaa mahdollisuuden kierrättää, ja sen vuoksi lähes jokaisesta kohteestamme löytyykin hyvät puitteet kierrättämiselle. Mikäli juuri sinun omalta kotipihaltasi puuttuu jokin tietty keräyspiste, voit aina tarkistaa https://www.kierratys.info/ nettisivuilta sinulle lähimmän kierrätyspisteen.

Tehdään me yhdessä kierrättämällä ympäristöstämme puhtaampi.

Antoisia kierrätyshetkiä toivotellen,
markkinointisihteeri
Janita