Asunnossa asutaan, kodissa kasvetaan

Olen tehnyt asuntomarkkinoinnin tekstejä parikymmentä vuotta, ja aina silloin tällöin esiin nousee sama peruskysymys: voiko kotia oikeastaan vuokrata tai ostaa? Vai onko kyse aina vain asunnosta, josta tulee koti vasta, kun asukas tuo sinne muuttolaatikoissaan persoonansa, elämänsä, muistonsa ja tulevaisuuden haaveensa.

Vaikka asia on tavallaan noin, käytämme markkinoinnissa tietysti mieluummin sanaa, jossa on lämpöä, lempeä, turvallisuutta ja tarinaa. Koti. Sehän on melkein kuin äiti! Sitä paitsi jokainen asunnonetsijä on pohjimmiltaan hakemassa kotia. Paikkaa, joka on enemmän kuin neliöt ja seinät.

Ihminen muokkaa kotia ja koti ihmistä

Samalla kun teemme asunnosta itsellemme kodin, muuttaa jokainen elämämme koti meitä ihmisinä. Niistä ensimmäinen, lapsuudenkoti, on vahvasti mukana lapsen kasvussa ja kehityksessä. Sen tunnelma, tapahtumat ja esineet kulkevat muistoissa läpi elämän.

Teini-ikäisenä alkaa koti helposti tuntua ahtaalta, kun mieli kaipaa jo maailmalle. Muutto ensimmäiseen omaan kotiin on aina iso ja merkittävä askel. Harjoittelemme pärjäämistä omillamme. Ihmettelemme vapauden tunnetta ja toisaalta sitä, eivätkö pyykit peseydykään ja jääkaappi täytykään itsestään.

Seuraavassa kotimallissa lyömme elämän ja hynttyyt yhteen jonkun toisen kanssa. Pariskunnalle yhteinen koti on sitoutumisen suloinen symboli. Ja samalla opimme taas paljon lisää sekä itsestämme että toisistamme.

Kun kahdesta tulee kolme, neljä tai vielä enemmän, kasvavat vaatimukset kodin suhteen. Haemme tilaa, toimivuutta ja helppoa sijaintia. Kodin ja perheen ylläpito opettaa meitä uudenlaiseen vastuullisuuteen ja välittämiseen.

Vuosien päästä koittaa sitten päivä, jolloin on omien lastemme vuoro lentää pesästä maailmalle. Yhtäkkiä koti voi tuntua kumman tyhjältä, ja saamme opetella taas olemaan enemmän vain itsemme kanssa. Ikääntyessä kodista tuleekin yhä tärkeämpi oman turvan ja rauhan tyyssija.

Niin se vain on läpi vuosien. Jos Nykäsen Matin aforismin mukaan elämä on ihmisen parasta aikaa, on koti puolestaan ihmisen paras paikka.

Harde Kovasiipi, copywriter
Jenga Markkinointiviestintä Oy