Tupakointi on asia, joka herättää meissä jokaisessa erilaisia tunteita. Tupakoitsijat eivät välttämättä edes itse tule ajatelleeksi sitä, kuinka tupakoinnista aiheutuva savu saattaa häiritä muita ihmisiä. Esimerkiksi parveketupakointi on asia, joka saattaa saada naapurit ärtyisäksi. Etenkin vallitsevan pandemian aikana ihmiset pysyttelevät enemmän kotona, jonka vuoksi myös parveketupakointia saattaa esiintyä normaalia enemmän.
TVA:n kohteissa tupakointi
Vuokrasopimusten ehtojen mukaisesti asunnossa tupakointi on kielletty. Tupakkalain mukaan tupakointi on kielletty myös kiinteistön yleisissä ja yhteisissä tiloissa. Tupakointi on kielletty rakennusten ilmanottoaukkojen läheisyydessä, lasten leikkialueella ja yhteisillä parvekkeilla.
Vuodesta 2008 alkaen vuokrasopimuksissamme on huoneiston sisätiloissa tupakointi kielletty.
TVA:n savuttomat kohteet
TVA:lta löytyy tällä hetkellä kolme täysin savutonta kohdetta, joissa on myös huoneistoparveketupakointi ja tupakointi piha-alueella kielletty. Nämä kohteet sijaitsevat Pappilassa – Pappilanportti ja Pappilanpiha sekä Lentävänniemessä – Kotisatama. Myös uudet kohteemme ovat automaattisesti savuttomia. Savuttomien kiinteistöjen piha-alueelta löytyy tupakointipiste, jossa tupakointi on sallittua.
Parveketupakointikielto
Tiesitkö, että TVA:n kohteeseen Koivukuja 1-6 on asetettu lainvoimainen parveketupakointikielto.
Sähkötupakointi
Sähkötupakkaa koskee täysin samat säännöt kuin normaaliakin tupakointia. Noudatathan siis sähkötupakoinninkin osalta järjestyssääntöjä.
Ota naapurisi huomioon
Me TVA:lla toivomme, että asukkaamme ottavat toisensa huomioon. Valitettavasti tupakointi saa mahdollisesti naapuruusolosuhteet hieman kireälle. Sitä suuremmalla syyllä, jokaisen on noudatettava ohjeita tupakoinnista.
Mikäli käy niin ikävästi, että naapurista kantautuu kotiisi tupakan hajua, yritä keskustella asiasta ystävällisesti asianomaisen kanssa. Mikäli tämä ei auta tai ole mahdollista, täytä ilmoitus tupakoinnista aiheutuneesta savuhaitasta ja toimita se TVA:lle. Isännöitsijät käsittelevät ilmoitukset luottamuksellisesti asianomaisten kanssa.
Kaikilla asukkailla on oikeus puhtaaseen sisäilmaan ja mahdollisuuteen nauttia kodistaan ilman häiritsevää tupakansavua.
Omat naapurit ovat tärkeitä. Ollaan siis ystävällisiä naapureita kohtaan ja muistetaan sanoa myös positiivisiakin asioita toisille.
Mukavaa syksyä toivotellen,
markkinointisihteeri
Janita