10 vinkkiä kuinka tehdä syksy kotiin

Ilmat viilenevät ja aamut ovat jo pakkasen puolella. Syksy on saapunut kunnolla, jonka huomaa myös ulkona olevasta kauniista ruskasta. Saatko sinäkin tästä kaikesta inspiraatiota sisustamaan kotia syksyn väreillä ja lämpöiseksi, varsinkin näinä aikoina, kun kotona vietetään entistä enemmän aikaa. Kokosimme tähän blogitekstiin 10 vinkkiä, kuinka pienillä asioilla saat syksyn hehkua kotiin.

1. Kynttilät

Kynttilät kaivetaan varmasti ensimmäisenä kaapista esille ja sytytetään hämärien iltojen saapuessa. Kynttilät tuovat kotiin rauhaa, harmoniaa ja tunnelmallista valaistusta. Saat kynttilöistäkin tehtyä kauniita asetelmia yhdistelemällä erilaisia pöytä- tai kruunukynttilöitä. Muista, että kynttilöitä ei saa koskaan jättää vartioimatta.

2. Lyhdyt

Muutama lyhty lattialla, parvekkeella tai asuntopihalla valaisee kodin lämpimästi. Pienillä yksityiskohdilla saat kodistasi syksyisen ja viihtyisän. Mikäli et välitä kynttilöiden poltosta, voi lyhdyn sisään laittaa myös paristoilla toimivia kynttilöitä. Hämärissä illoissa eroa ei edes huomaa paristokäyttöisen tai oikean kynttilän välillä.

3. Valaistus

Hyödynnä kauniita valaistuksia ympäri kotiasi. Miksi ei voisi laittaa esimerkiksi pientä lyhtyä patterikäyttöisellä kynttilällä vessaan tai kylpyhuoneeseenkin.

4. Viltit

Syksyssä parasta on olla kotona lämmittelemässä pehmoisen viltin alla, oman kodin lempipaikassa. Hyödynnä vilttejä myös sisustuselementteinä ja asettele ne kauniisti esimerkiksi sohvalle. Mikäs sen parempaa, kun sadepäivänä viettää myös leffamaratoonia sohvalla kynttilän valossa lämpöisenä.

5. Taljat

Käytä sisustuksessa taljoja. Voit asetella niitä esimerkiksi nojatuolille, sohvan reunalle tai vaikka keittiön tuolinkin selkänojalle. Taljat luovat kotiin pehmeyttä, ne ovat monikäyttöisiä ja ajattomia.

6. Tekstiilit

Hyödynnä sisustuksessa hieman tummempia ja lämpimämpiä sävyjä kuin ennen. Eritoten väreistä oranssi, ruskea, viininpunainen ja vihreä hehkuvat syksyä. Kylmien päivien jälkeen on ihana mennä lämpöiseen suihkuun, joten älä unohda tehdä kylpyhuoneestakin tunnelmallista. Vinkki, laita syksyn värisiä pyyhkeitä nätisti rullalle ja asettele ne kauniisti joko hyllylle tai koriin. Jos sinulta löytyy kotoa samettia, hyödynnä sitä. Sametti luo harmoniaa ja muun muassa vihreä sametti on nyt muodissa nousussa.

7. Rottinki / Juutti

Rottinkia suositaan edelleen ja se sopii loistavasti syksyn sisustukseen. Juutti on tullut hiljalleen esille entistä enemmän. Eikä ihmekään, sillä se tuo kotiin ihanaa maanläheisyyttä. Juuttia löytyy niin lampunvarjostimista kuin matoistakin. Vinkki! Jos sinulla on kaapissa käyttämätön ja epämieluinen peili, tee siitä yksinkertaisella askartelulla upea. Tarvitset vain juuttiköyttä ja kuumaliimapyssyn. Kiedo köyttä kauniisti peilin kehyksiksi ja liimaa se kiinni. Eikä tuon välttämättä tarvitse olla peili, idea sopii moneen muuhunkin esineeseen.

8. Vaahterapuun oksat

Lähde ulos nauttimaan raikkaasta ja kauniista syysilmasta. Nappaa samalla kotiisi kauniita ruskansävyisiä oksia ja laita ne kotona ruukkuun. Näin saat nopeasti tuotua syksyn suoraa ulkoa kotiisi.

9. Värilliset lasiesineet

Suosi syksyn sisustuksessa värillisiä lasiesineitä. Nyt jos koska on aika kaivaa kaapista kaikki vanhat esineet ja laittaa ne kotiasi koristamaan. Tämän vuoden syksyn hitti onkin selvästi värikkäät ja muodokkaat lasikoristeet.

10. Lämmin keitto

Tee itsellesi lämmintä keittoa ja nauti sitä upeassa kodissasi. Vinkki! Halloweenia vietetään 31.10. Kaiverra kurpitsasta teemaan sopiva lyhty ja käytä sisus hyödyksi esimerkiksi juuri keittoon.

Lämpöisiä syksyisiä kotihetkiä!
markkinointisihteeri
Janita